Katso täältä
http://www.indietaivas.fi/movie.php?videoid=849
Tuesday, December 30, 2008
Monday, December 29, 2008
Friday, December 19, 2008
Jatko-osa kirjalle "En ymmärrä - siksi lyön sukellus väkivallan tunnemaailmaan"
Randomheadsin kirjajulkaisuosakeyhtymä julkaisee ensi keväänä jatko-osan vuonna 1997 julkaistuun kirjaan En ymmärrä - siksi lyön sukellus väkivallan tunnemaailmaan.
Luvassa on opettavainen matka nuorisokulttuurin ja nuoren identiteetin rakennuksen prosessiin. Miten tv, ystävät ja niin sanottu muotikulttuuri vaikuttavat itsetuntoon, omaan persoonallisuuteen sekä henkilökohtaista elämää koskeviin muutoksiin.
Kuinka oppilaitokset ja erilaiset sosiaaliset ympäristöt muuttavat ja muokkaavat ihmisyyttämme, kuinka nuoret oppivat elämään itsensä ja toistensa kanssa. Muuttuuko matkalla jotain omasta identiteetistä? Annetaanko jotain pois kavereiden ja ympäristön hyväksymisen nimissä?
Toukokuussa 2009 julkaistava Randomheads-kirjayhtymän uusin tuotos on nimeltään Nyt ymmärrän - Siksi lyön kovempaa.
Luvassa on opettavainen matka nuorisokulttuurin ja nuoren identiteetin rakennuksen prosessiin. Miten tv, ystävät ja niin sanottu muotikulttuuri vaikuttavat itsetuntoon, omaan persoonallisuuteen sekä henkilökohtaista elämää koskeviin muutoksiin.
Kuinka oppilaitokset ja erilaiset sosiaaliset ympäristöt muuttavat ja muokkaavat ihmisyyttämme, kuinka nuoret oppivat elämään itsensä ja toistensa kanssa. Muuttuuko matkalla jotain omasta identiteetistä? Annetaanko jotain pois kavereiden ja ympäristön hyväksymisen nimissä?
Toukokuussa 2009 julkaistava Randomheads-kirjayhtymän uusin tuotos on nimeltään Nyt ymmärrän - Siksi lyön kovempaa.
Tuesday, December 9, 2008
Monday, December 1, 2008
Kauhuelokuvalle nimi
Olemme nimenneet tulevan kauhuelokuvamme ja sen nimeksi tulee Dead Paths.
Huomasimme tuossa pari viikkoa sitten myös, että näillä kuvausaikatauluilla elokuva ei tule valmistumaan koskaan. Silloin kaksi viikkoa sitten tilanne oli sellainen, että olimme tehneet elokuvaa jo kolme kuukautta, mutta kuvanneet vasta kaksi kertaa koko kuvausryhmän kanssa. Ryhmäläisillä oli koko ajan kaikkea menoa eikä kohtauksia vain saatu mitenkään kuvattua.
Viikko sitten laitoimme kaiken uusiksi ja kävimme Juha Peltomäen kanssa kuvaamassa koko elokuvan uusiksi. Kuvaukset olivat purkissa kahdessa päivässä ja tulos oli samanlainen kuin alkuperäinenkin, ellei jopa parempi. Joskus on vain uskallettava ottaa riskejä ja tällä kertaa kaiken edellisen materiaalin heittäminen roskiin kannatti.
Koska elokuvastamme on kyselty jonkin verran lisätietoa viime aikoina, niin pistetään nyt parit kuvat tänne. Jani nää on ommattu sulle! :P <3
Huomasimme tuossa pari viikkoa sitten myös, että näillä kuvausaikatauluilla elokuva ei tule valmistumaan koskaan. Silloin kaksi viikkoa sitten tilanne oli sellainen, että olimme tehneet elokuvaa jo kolme kuukautta, mutta kuvanneet vasta kaksi kertaa koko kuvausryhmän kanssa. Ryhmäläisillä oli koko ajan kaikkea menoa eikä kohtauksia vain saatu mitenkään kuvattua.
Viikko sitten laitoimme kaiken uusiksi ja kävimme Juha Peltomäen kanssa kuvaamassa koko elokuvan uusiksi. Kuvaukset olivat purkissa kahdessa päivässä ja tulos oli samanlainen kuin alkuperäinenkin, ellei jopa parempi. Joskus on vain uskallettava ottaa riskejä ja tällä kertaa kaiken edellisen materiaalin heittäminen roskiin kannatti.
Koska elokuvastamme on kyselty jonkin verran lisätietoa viime aikoina, niin pistetään nyt parit kuvat tänne. Jani nää on ommattu sulle! :P <3
Monday, November 17, 2008
Ghost of the past and present
As I stand here.. looking down to the cold depths of the city…
I can feel her staring at my neck again.. That familiar eerie feeling.
I turn around. She is standing there again. I smile. She is wearing a red shirt and her marble green eyes are staring at me. Her glance is like a warm embrace to me.
I walk over to the box and pick up a tune. Something ambient and soothing. This music calms me…
Now I’m standing against the skyline. My thoughts are heavy as the swarming black clouds over this city. She steps next to me and whistles the tune slowly into my ear. I shift my view from the skies outside to her pale white face. Her figures are round and soft. I could stare for hours into those beautiful jade green eyes.
A sudden sense of reality strucks me, I turn away from her and walk across the room. I can feel her green eyes staring at my back. The music playing in the box is hers. I used to like it, really… Now I’m becoming bored of it..
“It’s not yours…”she says with a brief pause and continues “And I like him too…” Her words echo across the room. The sound of her voice is a mix of soft sounds of butterfly wings in the dark and a rasping sound of sand blowing against desert rocks. Her voice is perfect. A cold chill moves along my spine as I try to shake this feeling from my head.
I bite my own lip as I think of something reasonable to say. My patience starts to slip. “It’s not REAL! You’re not really standing there and I’m speaking to nobody…!” My voice is unstable and harsh compared to hers.
The song pauses in the backround for a moment and then immediately another one starts. A slower one.
I turn to look at her. Half of her jagged blonde hair is fading into the background; the heavy black clouds in the distance. “What do you mean?” she asks. I try to aswer her question but I’ve got this feeling of something stuck in my throat. I am unable to speak.
And there we stand. The slow paced music plays quietly in the background. There we stand and stare at each other.
But she’s gone and I know it.
No! I shake the thought from my mind. No.. She is real dammit!! I want to believe, and my mind makes it real. It doesn’t matter if other people believe it or not.
Am I dreaming? No, I am awake and she is real. She is actually standing there across the room and staring at me with those deadly beautiful marble green eyes.
I give a glance at the screenbox, the clock is 3 am. And there we stand.
I can feel her staring at my neck again.. That familiar eerie feeling.
I turn around. She is standing there again. I smile. She is wearing a red shirt and her marble green eyes are staring at me. Her glance is like a warm embrace to me.
I walk over to the box and pick up a tune. Something ambient and soothing. This music calms me…
Now I’m standing against the skyline. My thoughts are heavy as the swarming black clouds over this city. She steps next to me and whistles the tune slowly into my ear. I shift my view from the skies outside to her pale white face. Her figures are round and soft. I could stare for hours into those beautiful jade green eyes.
A sudden sense of reality strucks me, I turn away from her and walk across the room. I can feel her green eyes staring at my back. The music playing in the box is hers. I used to like it, really… Now I’m becoming bored of it..
“It’s not yours…”she says with a brief pause and continues “And I like him too…” Her words echo across the room. The sound of her voice is a mix of soft sounds of butterfly wings in the dark and a rasping sound of sand blowing against desert rocks. Her voice is perfect. A cold chill moves along my spine as I try to shake this feeling from my head.
I bite my own lip as I think of something reasonable to say. My patience starts to slip. “It’s not REAL! You’re not really standing there and I’m speaking to nobody…!” My voice is unstable and harsh compared to hers.
The song pauses in the backround for a moment and then immediately another one starts. A slower one.
I turn to look at her. Half of her jagged blonde hair is fading into the background; the heavy black clouds in the distance. “What do you mean?” she asks. I try to aswer her question but I’ve got this feeling of something stuck in my throat. I am unable to speak.
And there we stand. The slow paced music plays quietly in the background. There we stand and stare at each other.
But she’s gone and I know it.
No! I shake the thought from my mind. No.. She is real dammit!! I want to believe, and my mind makes it real. It doesn’t matter if other people believe it or not.
Am I dreaming? No, I am awake and she is real. She is actually standing there across the room and staring at me with those deadly beautiful marble green eyes.
I give a glance at the screenbox, the clock is 3 am. And there we stand.
Saturday, November 15, 2008
"I saw the news today oh boy..."
"A thousand stories that we've seen before
Small minds play at some big time games
and everybody else pays
Make no mistake, they're on the take
They like to keep it that way..."
- Devo, Some Things Never Change
Thursday, October 30, 2008
Kauhuelokuva (Horror movie)
d
Kuvauspaikkaan tutustumista sekä päivän kuvauksiin valmistautumista.
Tarkkaa kameran asettelua ja näyttelijöiden ohjastamista.
Pirteitä tunnelmia kuvauspaikan lähistöltä.
Statiivin pahoinpitelyä kuvaustauolla.
Hyytävää kauhua!
Vertailukohteena loput kädestä.
Kuvauspaikkaan tutustumista sekä päivän kuvauksiin valmistautumista.
Tarkkaa kameran asettelua ja näyttelijöiden ohjastamista.
Pirteitä tunnelmia kuvauspaikan lähistöltä.
Statiivin pahoinpitelyä kuvaustauolla.
Hyytävää kauhua!
Vertailukohteena loput kädestä.
Tuesday, September 9, 2008
Oletteko muuten huomanneet..
Että kaikki DVD-leffojen kannet näyttävät aivan samalta? Katsokaapa vaikka niitä hyllyrivistöjä siellä videovuokraamoissa. Ensin tämä erikoinen asia koski vain jenkkilässä tehtyjä actionleffoja, eikä siinä vielä mitään.
Mutta nyt ilmiö on levinnyt myös muiden maiden elokuvankansiin, eikä vain toimintaelokuvien, sillä nyt myös kaikki kauhu- ja draamaleffat näyttävät aivan samalta. Tässä on erinomainen tyyppiesimerkki DVD-elokuvien kansista:
Kannessa on kaksi isoa pärstää, iso kromattu hopeanhohtoinen teksti, joka on tietenkin elokuvan nimi sekä ihmeellinen, tumma ja puna- tai oranssisävyinen värimaailma. Kaikissa kansissa isot pärstät ovat vakavia tai ne huutavat. Kansi on naurettavan tumma ja sävyt ovat ylilyödyt, näin on saatu aikaan "perustyylikäs" vaikutelma.
Mutta samanlaiset stereotypiat koskevat myös muiden tuotteiden kansia. Esimerkiksi kaunokirjallisuuden klassikoiden kannet ovat aina hieman saman näköisiä. Kannessa on jotain hämärää grafiikkaa, joka noudattelee outoa 70-lukulaista estetiikkaa. Yleensä kaunokirjalliset teokset ovat myös mahdollisimman luotaantyöntävästi ja vaikeasti nimettyjä, kuten esimerkiksi "Naulasade", "Kuka hän oli, kysyi Mary-Ann", "Lottohäviö ja kymmenen muuta sattumaa" (novellikokoelma), jne. jne.
Huumorisarjakuvat ovat sitten taas täysin toinen ääripää. Niiden kannet ovat yleensä yksinkertaisia ja niissä voi esiintyä melkeinpä mitä vain. Olipa kansikuva sitten värillinen tai väritön, on sen oltava simppeli ja yksinkertainen. Raamit tämän kuvan ympärillä tuovat myös tyyliä muuten tylsään kansikuvaan. Yleensä kansikuvat ovat ainut värillinen asia koko huumorisarjiksessa, sillä sitä on painettu pienellä budjetilla eikä huumorisarjista voi muutenkaan ottaa tosissaan tai kunnioittaa. Tämä on siis helppolukuista kertakäyttökamaa, mitä kansikuva jo välittömästi viestiikin.
Jos taas siirrytään huumorisarjakuvasta vakavaan sarjakuva-albumiin, tyyli muuttuu oitis viimeistellymmäksi sekä huolitellummaksi. Kansikuvaan on ilmiselvästi panostettu ja se on vetoava. Sama linjaus koskee scifi- dekkari- jännitys- sekä muuta roskakirjallisuutta. Näissä edellämainituissa teoksissa nimet ovat myös paljon vetävämpiä kuin oikeissa kaunokirjallisissa teoksissa. Nimen pitää lyödä päin kasvoja ja saada kirjakaupassa haahuilevan silmä tarttumaan kyseiseen otsikkoon.
Musiikkialbumien kannet ovat näihin verrattuina melkoisen vapaata aluetta, tosin niidenkin joukossa on muutamia tyyppiesimerkkejä, tässä pari niistä:
Simppeli, mustaa taustaa vasten olevat teksti ja jokin grafiikka tai kuva. Hyvin toteutettuna hieno ja jättää vielä monia vaihtoehtoja. Toinen esimerkki on:
Kannessa on jokin hieno, hauska, erikoinen, ovela tai nokkela valokuva, jota on voitu käsitellä. Kannessa voi myös olla jokin valokuvamainen maalaus. Tekstillä ei tässä tapauksessa ole niin väliä, se voi olla joko kokonaan poissa tai sitten vain pienempänä jossain nurkassa.
Mutta nyt ilmiö on levinnyt myös muiden maiden elokuvankansiin, eikä vain toimintaelokuvien, sillä nyt myös kaikki kauhu- ja draamaleffat näyttävät aivan samalta. Tässä on erinomainen tyyppiesimerkki DVD-elokuvien kansista:
Kannessa on kaksi isoa pärstää, iso kromattu hopeanhohtoinen teksti, joka on tietenkin elokuvan nimi sekä ihmeellinen, tumma ja puna- tai oranssisävyinen värimaailma. Kaikissa kansissa isot pärstät ovat vakavia tai ne huutavat. Kansi on naurettavan tumma ja sävyt ovat ylilyödyt, näin on saatu aikaan "perustyylikäs" vaikutelma.
Mutta samanlaiset stereotypiat koskevat myös muiden tuotteiden kansia. Esimerkiksi kaunokirjallisuuden klassikoiden kannet ovat aina hieman saman näköisiä. Kannessa on jotain hämärää grafiikkaa, joka noudattelee outoa 70-lukulaista estetiikkaa. Yleensä kaunokirjalliset teokset ovat myös mahdollisimman luotaantyöntävästi ja vaikeasti nimettyjä, kuten esimerkiksi "Naulasade", "Kuka hän oli, kysyi Mary-Ann", "Lottohäviö ja kymmenen muuta sattumaa" (novellikokoelma), jne. jne.
Huumorisarjakuvat ovat sitten taas täysin toinen ääripää. Niiden kannet ovat yleensä yksinkertaisia ja niissä voi esiintyä melkeinpä mitä vain. Olipa kansikuva sitten värillinen tai väritön, on sen oltava simppeli ja yksinkertainen. Raamit tämän kuvan ympärillä tuovat myös tyyliä muuten tylsään kansikuvaan. Yleensä kansikuvat ovat ainut värillinen asia koko huumorisarjiksessa, sillä sitä on painettu pienellä budjetilla eikä huumorisarjista voi muutenkaan ottaa tosissaan tai kunnioittaa. Tämä on siis helppolukuista kertakäyttökamaa, mitä kansikuva jo välittömästi viestiikin.
Jos taas siirrytään huumorisarjakuvasta vakavaan sarjakuva-albumiin, tyyli muuttuu oitis viimeistellymmäksi sekä huolitellummaksi. Kansikuvaan on ilmiselvästi panostettu ja se on vetoava. Sama linjaus koskee scifi- dekkari- jännitys- sekä muuta roskakirjallisuutta. Näissä edellämainituissa teoksissa nimet ovat myös paljon vetävämpiä kuin oikeissa kaunokirjallisissa teoksissa. Nimen pitää lyödä päin kasvoja ja saada kirjakaupassa haahuilevan silmä tarttumaan kyseiseen otsikkoon.
Musiikkialbumien kannet ovat näihin verrattuina melkoisen vapaata aluetta, tosin niidenkin joukossa on muutamia tyyppiesimerkkejä, tässä pari niistä:
Simppeli, mustaa taustaa vasten olevat teksti ja jokin grafiikka tai kuva. Hyvin toteutettuna hieno ja jättää vielä monia vaihtoehtoja. Toinen esimerkki on:
Kannessa on jokin hieno, hauska, erikoinen, ovela tai nokkela valokuva, jota on voitu käsitellä. Kannessa voi myös olla jokin valokuvamainen maalaus. Tekstillä ei tässä tapauksessa ole niin väliä, se voi olla joko kokonaan poissa tai sitten vain pienempänä jossain nurkassa.
Wednesday, July 23, 2008
Thursday, July 17, 2008
Coming Up Yours!
Noniin lapsukaiset! Randomheadsilta on kuukauden sisällä tulossa uusi videoklippi nimeltään Aivosiirto. Teos on ihan isänsä näköinen. Ensimmäistä kertaa leikkaajana olen minä, Harri, joka ei todellakaan ole mikään lupaus laadusta. Videon materiaali on koottu syksy 07 - kesä 08 välisenä aikana kuvatuista pätkistä. Julkaisemme linkkiä sitten tänne plögiin kun video on valmis. JuuTuubiin emme tule tätä videota laittamaan, koska se on varmasti aivan liian suurikokoinen mahtumaan, emmekä halua tinkiä upeista visuaaleista!
Monday, June 30, 2008
Narsismin nimessa
MINÄ menen nyt ulos, sytytän Smart-merkkisen savukkeen, imen sen höyryä elimistööni, palaan sisälle, avaan television ja katson Madventures-ohjelman. Sen jälkeen itken runkatessani itseäni uneen. Aamulla voisin käydä ostamassa Juissi-mehujuomaa.
Sponsored by Capitalism. Mun käsi näyttää siltä jätkältä joka huutaa siinä Scooter-bändissä kaikennäköistä. Ihan oikeesti, tää on pelottavaa. Se täriseekin.
Rauha hänen sielulleen.
Sponsored by Capitalism. Mun käsi näyttää siltä jätkältä joka huutaa siinä Scooter-bändissä kaikennäköistä. Ihan oikeesti, tää on pelottavaa. Se täriseekin.
Rauha hänen sielulleen.
Friday, June 27, 2008
On The Set & Indie Special Make-Up
...Ja kerrankin blogimaista kirjoittelua meidän blogissamme.
Nyt kun olen vihdoin tuon paskahelvetin lopun häämöttäessä palailemassa videoprojektien ääreen, ryhdyin pohtimaan maskeerausta ja puvustusta omissa projuissa.
Itsensä muokkaaminen ja roolien visualisoiminen on aina ollut luonteva osa Randomheadsin projekteja. Tässä malliesimerkki Joni Aaltosen toteuttamasta Ville Valon hahmosta. Mitä tuosta muka enää puuttuu?
Kyseinen kuva on materiaalia meidän valmistumattomasta Isosta Elokuvasta, joka ei ole edennyt paljoa mihinkään vaikka sitä suunniteltiin jo vuodelle 2006. Katsotaan nyt, jos vastaavaa projektia laitetaan vielä alulle uudestaan.
Tuossa on pari esimerkkiä äärimmäisestä maskeerauksesta. Kuvat ovat vuoden 2006 syksyltä, jolloin suunnittelimme erästä kauhuelokuvaa. Tuo arpisen ihon tekstuuri oli tarkoitus toteuttaa myös kulttilaishahmon kasvoille, mutta siihen asti en ehtinyt.
Ja kulttilaisista puheenollen tässä pari ristiretkeläishahmoa yön tunteina himmeinä. Meidän piti toteuttaa päiväsaikaan kokonainen ristiretkeläissaattue kaksimetrisine puuristeineen ja kaikkineen. Tuonkaan idean toteuttamiseen ei sitten tietenkään riittänyt aikaa. Kuvissa poseeraavat minä sekä Juha Peltomäki.
Edellisen oppilaitoksen abinoinnit olivat myös oiva tilaisuus harjoitella indiepuvustusta. Oheisessa kuvassa meikäläinen Marlon Brandon Kummisetänä. Harmi että toisesta hahmostani, mokukasteen ylikapteenista, ei ole kuvaa nähtävillä.
Ihmettelin näitä kuvia etsiessäni, että miksi näistä maskeerauksista ei ole ylipäätään enempää kuvia. Tästä lähin täytyykin alkaa napsimaan jokaisesta roolihahmosta still-kuvia. Ja kyllä sitä uutta liikkuvaakin kuvaa tietenkin mieluusti katselisi...
Nyt kun olen vihdoin tuon paskahelvetin lopun häämöttäessä palailemassa videoprojektien ääreen, ryhdyin pohtimaan maskeerausta ja puvustusta omissa projuissa.
Itsensä muokkaaminen ja roolien visualisoiminen on aina ollut luonteva osa Randomheadsin projekteja. Tässä malliesimerkki Joni Aaltosen toteuttamasta Ville Valon hahmosta. Mitä tuosta muka enää puuttuu?
Kyseinen kuva on materiaalia meidän valmistumattomasta Isosta Elokuvasta, joka ei ole edennyt paljoa mihinkään vaikka sitä suunniteltiin jo vuodelle 2006. Katsotaan nyt, jos vastaavaa projektia laitetaan vielä alulle uudestaan.
Tuossa on pari esimerkkiä äärimmäisestä maskeerauksesta. Kuvat ovat vuoden 2006 syksyltä, jolloin suunnittelimme erästä kauhuelokuvaa. Tuo arpisen ihon tekstuuri oli tarkoitus toteuttaa myös kulttilaishahmon kasvoille, mutta siihen asti en ehtinyt.
Ja kulttilaisista puheenollen tässä pari ristiretkeläishahmoa yön tunteina himmeinä. Meidän piti toteuttaa päiväsaikaan kokonainen ristiretkeläissaattue kaksimetrisine puuristeineen ja kaikkineen. Tuonkaan idean toteuttamiseen ei sitten tietenkään riittänyt aikaa. Kuvissa poseeraavat minä sekä Juha Peltomäki.
Edellisen oppilaitoksen abinoinnit olivat myös oiva tilaisuus harjoitella indiepuvustusta. Oheisessa kuvassa meikäläinen Marlon Brandon Kummisetänä. Harmi että toisesta hahmostani, mokukasteen ylikapteenista, ei ole kuvaa nähtävillä.
Ihmettelin näitä kuvia etsiessäni, että miksi näistä maskeerauksista ei ole ylipäätään enempää kuvia. Tästä lähin täytyykin alkaa napsimaan jokaisesta roolihahmosta still-kuvia. Ja kyllä sitä uutta liikkuvaakin kuvaa tietenkin mieluusti katselisi...
Thursday, June 12, 2008
Sieluni valo vihreissä liekeissä
____ ___________ ____
"We became the outcasts of humanity.... The ones who thought people could use their minds for something good and pure.. We were deceived..."
"We became the outcasts of humanity.... The ones who thought people could use their minds for something good and pure.. We were deceived..."
Katson käsiäni, ne ovat tulessa. Mustat nahkahansikkaat käsissäni palavat, sulavat ja käpristyvät kasaan. Katselen ympärilleni, sali on pelkkää liekkiä ja tuhoa. Lattialla muutaman metrin päässä minusta makaa ruumis surkeana myttynä. Näen kuinka tuli ottaa sen ahnaasti syleilyynsä ja polttaa sitä. Ruumiin vaatteet roihuavat ja nekin käpristyvät kuoreksi mustan ruumiin ympärille. Omat vaatteenikin ovat tulessa.
Tämä tuli ei ole kuten kaikki muut tulet tässä maailmassa. Minun mieleni ei ole kuin ennen. Mieltäni ahdistaa, pelottaa, hirvittää ja sattuu samaan aikaan. Tunnen jonkin epäpyhän tiedon valtaavan aivojani, jonkin joka ei kuulu pääni sisään. Kauheita kuvia, tuskanhuutoja, epätoivoa ja ahdistusta. Huudan, mutta suustani ei kuulu ääntä. Salin seinät valuvat alas. Lasiseinät hajoavat mustuneiksi sirpaleiksi ja hajoavat pienemmiksi paloiksi.
Vihreät liekit polttavat huonetta ja ruumistani. Taukoamaton rummutus koko sielussani, tai paremmikin hermostossani, ei lopu. Hirvittävät pakkoliikkeet, järjestelmäni eivät enää toimi. Katson uudelleen käsiäni. Hanskoista ei ole enää mitään jäljellä, nyt ihoni ja lihaskudokseni palaa hohtavalla liekillä. Hohtava valo vaihtuu hiljalleen mustaan karrelle palaneeseen ihmisjätteeseen. Käperryn sykkyrälle, minuun ei enää satu. Ääreishermostojani ei ole enää olemassa, kipu on enää muisto. Nyt pääni tuntuu räjähtävän, mutta siihen EI.. SILTI... SATU.....!
Aeragh - hmn- aaaaaarh!!!! Sinisiä kukkia, y-säteitä, betonia, palavia ruumiita, galakseja vasten iäisyyttä, punaisia ja vihreitä silmiä samettikankaalla tuijottamassa, maailmojen tuhoa! Maailmojen tuhoa... Neuronit liekeissä... Molekyylit väistyvät.. Solut mutatoituvat... Kaikki järki katoaa tehdäkseen tilaa jollekin muulle, jollekin kauniimmalle,,,dd..--
Minun kehoni ei ole enää entisensä, valtavat siivet kasvavat siitä missä ennen oli selkäni. Palaneet soluni, mitä niistä on jäljellä, eivät enää pala vaan nyt ne uusiutuvat eksponentiaalista vauhtia. Hermostoni, mahtavaa! Minun ulkopintani on harmaata kuivaa tuhkaa, joka ei enää voi palaa. Mihin palaisi enää tuhka? Pintaa, lisää pintaa. Kuulen vanhojen tovereideni kutsuvan minua tuonpuoleisesta, muut yhdeksän enkeliä. Kutsun ne pääni sisälle, punaista valoa verensekaisessa hirmumyrskyssä. Olen feenikslintu ja olen uudelleensyntynyt.
Monimielinen persoonallisuuteni aistii tämän maailman liian laajalta alalta, yritän lopettaa prosessia. Pääni on resetoinut itsensä, nyt se luo sitä uudestaan levykkeeltä, mutta tämä levyke on isompi kuin pystyyyyyyynn kkäääässsiiitttämääääännnnnn--n---......!!!
::///--_//()()(..===000=0*==¨====///_______________((==()() 27#="?="%DONE
Pääni tuntuu hajoavan tuhansiin ja taas miljooniin osiin, mutta tietoa tulee vain lisää. Tietoisuuteni on keskellä merta, mustaa, syvää, vellovaa valtamerta. Vanhalla planeetalla, sitä ei siis tuhottukaan!
Harmaa valo rauhoittaa minua uudelleen. Nyt kaikki ei ole enää uutta, vaan samaa vanhaa, tuttua, kulunutta, nähtyä, ei! En minä tätä halunnut! Nyt tiedän kaiken, ymmärrän liian paljon, mutta siitä ei ole minulle mitään iloa. Seison keskellä Cerebuksen tähtisumua, kello 22:17... valokuva on kädessäni, klo 23:35, olen Merkuriuksessa... on toukokuun viides 2935, hammasrattaat tippuvat... John... Kristus ja uusi pakanoiden epäjumala samaan aikaan... Olen Minun Herrani Maailmanlopun Temppeli, viimeinen sovitus ja Karmean musiikin instrumentti... Se soi... Sinfoniaa... Vanhan Maan....
Minun on matkustettava lapsieni luo. On kulunut seitsemän vuotta tuosta hetkestä palavassa tornissa. Tietoisuuteni on tyyntynyt, vihani... sitä ei ole... kuulen muiden enkeleiden keskustelevan hiljaa matalalla äänellä päässäni. Katson jälleen käsiäni, ne ovat harmaat, poimuttuneet ja kuivat. Ihoni pinta on kuin suuri kartta kohokuvioineen, laaksoineen, jokineen ja teineen. Olen monessa paikassa samaan aikaan, mutta nyt olen jälleen täällä. Kello on 19:40, 3007, maailman huippu, minun maailmani. Lapseni, on aika.
Sunday, June 1, 2008
Poikien juttuja
1. Aksu, 43v. Pitkä, roteva, hyväsydäminen.
2. Doris, 28v. Luotettava, perinteikäs ja hiljainen. Rakastaa kesää.
3. Viivi, 36v. Temperamenttinen, halukas ja viettelevä.
4. Suski 24v. Urheilullinen, leikkisä, pirteä. Tykkää bailata.
5. Sini 25v. Yksinäinen, hiljainen, luotettava.
6. Mimmi, 22v. Rauhallinen YH-äiti.
7. Leena 20v. Seurallinen, suloinen, seksikäs.
8. Fiona, 25v. Söpö, aktiivinen ja vireä.
2. Doris, 28v. Luotettava, perinteikäs ja hiljainen. Rakastaa kesää.
3. Viivi, 36v. Temperamenttinen, halukas ja viettelevä.
4. Suski 24v. Urheilullinen, leikkisä, pirteä. Tykkää bailata.
5. Sini 25v. Yksinäinen, hiljainen, luotettava.
6. Mimmi, 22v. Rauhallinen YH-äiti.
7. Leena 20v. Seurallinen, suloinen, seksikäs.
8. Fiona, 25v. Söpö, aktiivinen ja vireä.
Tarjoilija, blogissani on paskaa!
RANDOMHEADS saapuu vähin äänin ja tyylikkäästi 15 minuuttia myöhässä paikalle. No tietenkin bloggaamaan. Pitäähän sitä ihkuttaa ajan hermolla meidänkin (vaikka oikeasti me ollaan täällä siksi ettei me keksitty näin äkkiä mitään uutta ja mullistavaa).
Uusista projekteista... niin no joo. Kyllä niitä tulee, sanotaan näin. Nyt on vain sellainen tilanne että videota ei tule vähään aikaan, minä en ehdi. Harria ei kiinnosta, muita ei ole. Eli me blogataan teille randomia. Aloitetaan vaikka heti.
Haamuja arkistoissamme nyt tuulettumassa ulkona. 2006 on vuosi ehkäpä.
Uusista projekteista... niin no joo. Kyllä niitä tulee, sanotaan näin. Nyt on vain sellainen tilanne että videota ei tule vähään aikaan, minä en ehdi. Harria ei kiinnosta, muita ei ole. Eli me blogataan teille randomia. Aloitetaan vaikka heti.
Haamuja arkistoissamme nyt tuulettumassa ulkona. 2006 on vuosi ehkäpä.
Subscribe to:
Posts (Atom)