Mutta nyt ilmiö on levinnyt myös muiden maiden elokuvankansiin, eikä vain toimintaelokuvien, sillä nyt myös kaikki kauhu- ja draamaleffat näyttävät aivan samalta. Tässä on erinomainen tyyppiesimerkki DVD-elokuvien kansista:
Kannessa on kaksi isoa pärstää, iso kromattu hopeanhohtoinen teksti, joka on tietenkin elokuvan nimi sekä ihmeellinen, tumma ja puna- tai oranssisävyinen värimaailma. Kaikissa kansissa isot pärstät ovat vakavia tai ne huutavat. Kansi on naurettavan tumma ja sävyt ovat ylilyödyt, näin on saatu aikaan "perustyylikäs" vaikutelma.
Mutta samanlaiset stereotypiat koskevat myös muiden tuotteiden kansia. Esimerkiksi kaunokirjallisuuden klassikoiden kannet ovat aina hieman saman näköisiä. Kannessa on jotain hämärää grafiikkaa, joka noudattelee outoa 70-lukulaista estetiikkaa. Yleensä kaunokirjalliset teokset ovat myös mahdollisimman luotaantyöntävästi ja vaikeasti nimettyjä, kuten esimerkiksi "Naulasade", "Kuka hän oli, kysyi Mary-Ann", "Lottohäviö ja kymmenen muuta sattumaa" (novellikokoelma), jne. jne.
Huumorisarjakuvat ovat sitten taas täysin toinen ääripää. Niiden kannet ovat yleensä yksinkertaisia ja niissä voi esiintyä melkeinpä mitä vain. Olipa kansikuva sitten värillinen tai väritön, on sen oltava simppeli ja yksinkertainen. Raamit tämän kuvan ympärillä tuovat myös tyyliä muuten tylsään kansikuvaan. Yleensä kansikuvat ovat ainut värillinen asia koko huumorisarjiksessa, sillä sitä on painettu pienellä budjetilla eikä huumorisarjista voi muutenkaan ottaa tosissaan tai kunnioittaa. Tämä on siis helppolukuista kertakäyttökamaa, mitä kansikuva jo välittömästi viestiikin.
Jos taas siirrytään huumorisarjakuvasta vakavaan sarjakuva-albumiin, tyyli muuttuu oitis viimeistellymmäksi sekä huolitellummaksi. Kansikuvaan on ilmiselvästi panostettu ja se on vetoava. Sama linjaus koskee scifi- dekkari- jännitys- sekä muuta roskakirjallisuutta. Näissä edellämainituissa teoksissa nimet ovat myös paljon vetävämpiä kuin oikeissa kaunokirjallisissa teoksissa. Nimen pitää lyödä päin kasvoja ja saada kirjakaupassa haahuilevan silmä tarttumaan kyseiseen otsikkoon.
Musiikkialbumien kannet ovat näihin verrattuina melkoisen vapaata aluetta, tosin niidenkin joukossa on muutamia tyyppiesimerkkejä, tässä pari niistä:
Simppeli, mustaa taustaa vasten olevat teksti ja jokin grafiikka tai kuva. Hyvin toteutettuna hieno ja jättää vielä monia vaihtoehtoja. Toinen esimerkki on:
Kannessa on jokin hieno, hauska, erikoinen, ovela tai nokkela valokuva, jota on voitu käsitellä. Kannessa voi myös olla jokin valokuvamainen maalaus. Tekstillä ei tässä tapauksessa ole niin väliä, se voi olla joko kokonaan poissa tai sitten vain pienempänä jossain nurkassa.
