Heräsin kello 4:30, en tosin ollut kertaakaan vielä nukkunutkaan. Olin nukkunut ainoastaan kemiallista unta. Kaikki kuvittelemani pelkkää kuviteltua unta. Pattereilla soivasta radiosta lähti soimaan Devon 'Some things never change'. Mieleeni juolahti että kenties mikään ei olekaan muuttunut yli kahdessakymmenessäviidessä vuodessa.
Hologrammimainokset herättävät minut syömään ruokaa jälleen, tuttuja artisteja pyörii tv:ssä - Ville Valo ja Ilkka Alanko. Suomalaista uutuudentuntua vuosikymmenen takaa. Minusta tuntui pahalta.
Emme olleet saaneet tiimin kanssa pitkään aikaan kunnon leffaa kursittua kasaan. Mietin vuoden takaista tilannetta ja minua masensi - silloin saimme jotain aikaiseksi, vaikkakin ei niin hyvää. Viime yönä näin unta, jossa saimme VHS-kameran ja sen materiaali näytti paljon paremmalta kuin nykyinen matskumme...
Ehkä vielä joskus.
2 comments:
Kyllä se sieltä tulee. Nyt on vain sellainen Whiplash-meininki päällä. Vähän venyttelee niin hyvä tulee.
Mitäs hittoa? :D Taas tullut aamuyöstä kirjoiteltua jotain ihan turhaa laskuhumalaista angstailua...
Post a Comment